Oli JP kerran joulunaikaan joutessaan katsellut Loviisan kirjaston eräkirjavalikoimia. "Kelokämppä" oli sitten tarttunut mukaan. Outo oli kirjailija, mikä lienee Savon äijä, entinen lehtineekeri. Mutta paremman puutteessa sai kelvata. Karajärvestä siinä puhuttiin, ja rapiasti peninkulmainen piti järven olla. Kyllä sitä JP ja muukin seura sen verran Lapin lääniä tunsi, että pitäisi peninkulmaiset lätäköt tietää. Mutta eipä tiedetty. Tarina kyllä oli lupsakka, Karajärven Keisarista kertoi, jostain Alpiini-nimisestä etelän pakolaisesta, joka aikansa kierreltyään asettui vihdoin Metsähallituksen suosiollisella luvalla Karajärvelle "miljuunien" koskemattomien hehtaarien keskelle.
Sen verran jäi JP:tä kaivelemaan Karajärvi, että piti ruveta kirjailijasta kyselemään. Muutaman tiedustelusoiton jälkeen oli kirjailijan leski langan päässä ja siitä se alkoi kerä aueta! Karajärvi - Rahajärvihän se on, saakeli vieköön! Niillä nurkillahan sitä oltiin juuri syksyllä oltu, Hammastunturissa. Tunsivat seuralaiset heti hengen yhteyttä Keisariin; samoja kivikkoja, jokia ja järviä oli Keisari katsellut sillä silmällä, jotta täällähän on HYVÄ olla! On rauhaa, on koskematonta metsää, on hyvää ilmaa hengittää. Seuralaisilla oli vielä yksi naula Hammastunturin puolesta vetämässä - sen nopeammin ei niille perille syvästä Etelästä mihinkään pääse: Ivalossa kun lentsikasta hyppää, laittaa sukset jalkoihin ja laskee Ivalojoen rantatörmästä alas ja toiselta puolen ylös, niin siellähän jo melkein henkilö on! Pari tuntia kun kulkee, niin on jo varmasti. Sopii lievähkösti urbanisoituneille hovipojille...
Innostui seura JP:n keralla tutkimaan Karajärven keisarikunnan historiaa enemmänkin. Selvisi muun muassa Kelokämpän vaiherikas historia nykyiseen Metsähallituksen hallinnoimaan vaiheeseen asti. Niin siinä kävi, että seura otti ja vuokrasi Kelokämpän erääksi syyskuiseksi viikonlopuksi. Houkuteltiin sinne sitten sukulaisiakin, MP lupasi veneellänsä turistit kuskata ja tulla itsekin Kelokämpän saunaan tutustumaan.
MP kyyditsi parivaljakon alkuviikosta kanootteinensa Rahajärven etelärannalle. Piti seuraavana aamuna meloskella Kelokämpän sivuitse ylöspäin. Melomatta jäi - oli niin ravakka vastatuuli, ettei inkkarilla ollut mitään asiaa selälle. Joutessaan polttelivat pojat vesirajan tieltä pois korjattuja rankoja, joita on kasapäin siellä täällä rannoilla. Hyvät tulet pidettiin, mutta eipä tuntunut kasa siitä vajenevan. Hetki jo mietittiin, josko tuikattaisiin koko kasan rumilus tuleen, mutta järki voitti sentään - vaikka syksyinen metsä oli yöllisen räntäsateenkin jäljiltä kovin märkä, ei sitä pidä sentään ihan ylettömiin mennä.
Illansuussa oli sen verran tyyntynyt, että Coleman työnnettiin vesille. Meloa lipsuteltiin siinä tovi, ja jo näkyi rannalla leiri. Pian näkyi venekin ja eipä aikaakaan, kun vene pörräsi poikien kanootin viereen. Kuulumisia siinä vaihdettiin, mutta taisi olla niin, että venemiehet ennemminkin halusivat varmistaa, etteivät pojat liiemmin kalastele. Ja kun ei juuri sillä hetkellä näkynyt mitään kalastukseen viittaavaa melojilla näkyvissä, ihmettelivät venemiehet että kaikkea se etelän miehellä teettää - kuten panee vapaaehtoisesti huiskimaan melalla kiikkerässä kanootissa. Vaan eipä se Lapin äijä etelän turistin huveja koskaan ole ymmärtänyt. Eivätkä JP ja Lärä ruvenneet motiivejaan enemmälti selvittämään - hyvä kun pääsivät eroon kaula kenossa kanoottiin kurkkijoista...
Kelokämppä ohitettiin vastarannalta kanoottia kantaen, kun näkyi olevan kämpällä asukkeja. Ja jatkettiin ylävirtaan. Yötä oltiin valmiilla tulipaikalla ja aamulla taas ylöspäin. Jäätiin sitten Niks-Naks - järvelle pitemmäksi aikaa tutkailemaan. Alkoi nimittäin maasto olla pikkuhiljaa oikean näköistä poikaimme tarkoitusperiin - mitä kamalamman näköistä kivikkoa kulkumiehen kiusaksi, sitä parempi. Ja kivikkoahan riitti! Parivaljakko jalkautui ja alkoi kierrellä siellä täällä. Kunnes illansuussa sitten tärppäsi. Kivikko kävi aivan hirveäksi - tokkopa edes kärppä siinä viihtyisi. Mutta poikien tarkoitusperiin se sopi kuin nenä päähän: muutaman aivan jumalattoman siirtolohkareen takaa hirveän kivikon keskeltä löytyi juuri sopivan kokoinen aukko kodanpohjaksi. Ja ympärillä polttamatonta kuivaa vaikka kuinka. Tässä se on, vuosien etsiskelyn tulos, tässä! Alkoi vimmainen aherrus, niin kuin aina ennekin. Kotapuut tehtiin ja Lärä alkoi mielipuuhaansa, polttopuuhuoltoon. JP alkoi käännellä pihakiviä parempaan asentoon ulkonuotiopaikaksi, pöydäksi, istumiksi ja sun muiksi tarvekaluiksi, joita kätevä mies väsää vaikka harmaista kivistä. Ja JP kyllä väsäsi. Ai perketi, että tuli hyvä jemmapiilo. Totesivat molemmat olevansa ensimmäistä kertaa lomakiinteistön omistajia, sillä niinhän se on, että jos metsä on valtion ja valtio olemme me, niin kenen se metsä onkaan?
Tätä samaa omistamisen periaatetta sovellettiin sitten käytännössä myös Niks-Naks - järven siikoihin: olihan luonnollista, että järven lähipalstan haltijoilla on myös nautintaoikeus lähivesiin. Coleman siis tyrkättiin illan hämyssä vesille ja verkot laskettiin pyyntiasentoon. Kun vielä verkkomerkiksi tökättiin vaaksan pinnan alapuolelle ulottuva seiväs, niin hyvin olivat pyytimet piilossa.
Aamulla sitten käytiin hakemassa syömäkalat pois verkosta. Ei sen parempaa kalaa olekaan kuin pikkasen salakalastettu siika loimutettuna. Näin tuumivat pojat illalla kodassa ja ryyppäsivät sen kunniaksi perinnejuomaa rommia ja teetä. Seuraavana päivänä alettiin valmistautua kevättalvella tapahtuvaan paluuseen ja pistettiin puut piiloon, kotapuut kumolleen, sytyt muovisäkkiin kiven alle, pukkisänkytarpeet samaan paikkaan ja sitten lähdettiin.
Alasmennessä laskettiin sitten Kärppäkoski turistisukulaisten iloksi ja mielen virkistykseksi. Kelokämppään astuttiin kohteliaasti kumartaen ja Alpiinin henkeä nöyrästi tervehtien. Ensi tutustuminen kämppään sai koko seuran vakuuttuneeksi, että takaisin tullaan vielä ja mahdollisesti useinkin. Saunaa ei sitten seuran kaltaisten asiantuntijoiden silmissä kummoiseksikaan luokiteltu - mitä lienee oli arkkitehti ajatellut, mutta ei ainakaan löylymiehen viihtymistä: lauteet olivat väärin mitoitettu ja sijoitettu eikä oven sijainti saanut kummoisiakaan pisteitä. Talvella konstruktio vasiten ei toimisi - kuten ei toiminutkaan...
Viikonloppu meni mukavasti ja MP:n uteluihin vastattiin mitä sattui sylki suuhun tuomaan. Visusti vain oltiin hiljaa pikku lomakiinteistöstä, joka odotti kivikossa kävijöitään. Joutaahan tuon myöhemminkin kertoa - vaikka siten, että hiihdätetään ukko paikalle ja sanotaan kodan nuotiokivien kohdalla, että ala kaivaa...