Olipa aikaa kulunut jo NN vuotta Korvatunturin Saunaseuran edellisestä reissusta kotitunturille. Asian tila korjattiin eräänä syyskuuna. Liikkeellä oli koko seura vahvistettuna yhdellä toisen sukupolven hang-around -jäsenellä ja kahdella untuvikolla. Nämä saattavat päästä anomaan seuran jäsenyyttä hang-around -klubin kautta joskus noin 70 vuoden kuluttua.
Matka alhaalta ylös taitettiin seuran käyttönsä hankkimallaan asuntoautolla. Vanhasta Hiacesta oli luovuttu jo aikapäivää sitten. Katolle nostettiin seuran Coleman ja Jaruzelskilta lainattu muovikaksikko. Kuusamosta nostettiin mukaan täydennystä jäsenistöön. Satunnaisen väliyöpymyksen saavuttiin perille Kemihaaran. Siellä joukkio ensin kyseli kalalupa-asiat paikalliselta matkailualan yrittäjältä herra Peltoniemeltä ja totta vieköön, Maa- ja Metsätalousministeriön verkkosivuilta löytyneet karttapiirrokset olivat juuri niin ristiriidassa todellisten lupa-alueiden kanssa kuin epäiltiinkin: kartan mukaan kalastuskielto loppui kymmenisen kilometriä ennen kuin se varsinaisesti loppui. Piru vieköön, tähän palaamme toisaalla turhaan hankittujen valtakunta- ja läänilupien innoittamina!
Lähtövalmisteluja suoritettiin kuka enemmän kuka vähemmän taudin kourissa mutta yhtäkaikki, lähtövalmiina oli ensin untuvikkokaksikko, rinkat pulleaakin pulleampina, mutta siitä huolimatta muovikassit käsissä lisäelintarvikkeita täynnänsä. Tässä vaiheessa otettiin komento ensimmäisen kerran seis: pakko on 90 litran Condoriin viiden päivän retkieväät mahtua muiden varusteiden joukkoon. Pikaisen uudelleenpakkauksen jälkeen näin tapahtuikin, ja rinkkojen piukea sointi nousi muutaman sävelaskeleen. Reittikyselyihin osoiteltiin ruskealla yhtenäisviivalla vedettyä polkua puron varressa, osoittautuen kyseinen jälki kuitenkin korkeuskäyräksi. Siinä mielessä oli ehkä hyvä, että kaksikko lähti tallustamaan mönkijälle - ja jopa lastenvaunuille ja polkupyörille - kelpaavaa merkittyä paripyöräuraa Kemihaaran pihasta kohti Manto-ojaa. Tällöin suunnistukseen riitti Vieriharjuun johtavan, merkityn risteyksen havainnointi. JP tosin epäili, että Vislauskuusikossa repun viilekkeet löystyvät viimeistään - ja oikeassa oli. Meno nimittäin vaikutti sen verran kumaraiselta.
Toisaalla melottiin Naltiohaaraa ylöspäin. Pari ensimmäistä kilometriä kylläkin pikemminkin sauvottiin ja vedettiin rannalta, ennen kuin joki upposi jänkään ja vesi sekä syveni että rauhoittui. Ennen jänkäosuutta kuitenkin yöpäistiin tulilla maaten, oltiinhan reissuun lähetty hyvänaikaa iltapäivän puolella. Sen verran kumminkin oli alkutaival aamusella inkkaripartion mielestä ollut raskaampaa, että päättivät jättää melomisen sikseen, tältä erää. Lärä & Jr. vaihtoivat inkkariin mieluusti ja jättivät kaksikon rannalle, sillä karttatiedustelun ja vanhojen kokemusten valossa pikkujoki on jängän sydämessä melottavimmillaan, jos kohta mutkaisimillaankin. Niinpä neljän kilometrin linnuntiehen mahtui viiden tunnin vastavirtaan mutkittelu, ja pahimmissa paikoissa rannalta veto. Illansuussa sitten Vierihaaran tuvalle ulottui inkkaripartio. Lärän muutaman päivän itänyt flunssa nousi vihdoin oraalle ja kaatoi äijän petiin.
Pedin uumenista havahtuihe hän illan hämyssä siihen, että koukkuselkäpartio saapui paikalle, kantamuksiensa alla ähkyen. Olivat untuvikkomme Kassi ja Jurri (nimet muutettu) joutuneet ensimmäisenä tervaskantoyönään Vislauskuusikossa niin täpinöihinsä savun tuoksusta (ja jallun mausta, kuulemma), että laskeutuivat levolle vasta auringon noustua. Ollen siitä seurauksena tietty viive seuraavalla etapilla. Saunan panivat nuoret kumminkin tulille, ja jatkoivat ensireissunsa herkistelyä siellä. Läräkin kävi kokeilemassa ja niin meni palkokasvin siemen hengityselimiin saunan surkeutta ihmetellessä, että piti vielä yöllä asiaa vieraskirjaan kommentoida, horjuvin kirjaimin.
Havahtuihe Lärä toisen kerran seuraavana aamuna, kun tupaan pöllähti ensin Naltiolle hilpaissut jalkapartio ja sitten vaalea naiseläjä kyselemään että mitäs äijät vielä makaa. Potemistaan valitteli Lärä, ja vieras kertoi nilkan kivikossa pyöräyttäneensä. Kyseli Lärä miten kaukana kämpältä vahinko sattui, mutta hämmästyksekseen sai kuulla, että vahinko sattui aivan toisaalla - olipahan jotenkin vieras Kemihaaraan ukkonsa kainalosauvanaan nilkutellut ja lainannut sitten polkupyörän, jolla kämpälle konkeloinut. Tarkensi Lärä vielä kuulemansa: oli vieras siis pyöräillyt 10 km maastossa pääosin yhdellä jalalla polkien, jotta sai lisäevästä toimitetuksi kohtapuoliin Nuortilta alkavan rinkkaselkävaelluksen Vierihaara-etapille. Tämmöiselle retkihenkisyydelle oli Lärällä vain yksi määritelmä: lapinhulluutta! Painuipa Lärä siitä saman tien takaisin pehkuihinsa sairastuksenjatkoille.
Tällä välin JP ja MP yhdessä vaalean vieraan kanssa diagnosoivat Lärän tautia ja totesivat antibioottien tarpeen. Semmoista olisi saanut tilattua taksikyydillä Savukoskelta seuraavaksi päiväksi Kemihaaraan, mutta vieras totesi myös moista mömmöä Kemihaaran majoituksessaan omistavansa. Sen hän sitten toimitti seuraavana päivänä puistopomon mönkijäkyydissä eteenpäin. JP ja MP jatkoivat iltapäivällä vielä Rakitsanojan baariin, kun menojalkaa yhä vipatti.
Mönkijät saavuttivat seuraavana päivänä Lärän ja Juniorin hilkkua ennen Rakitsanojaa. Luovutti puistopomo antibioottikuljetuksen ja kertoili hieman ystävällisestä lääkkeiden luovuttajasta: tämä oli itse Itäkairan Prinsessa, jonka kuninkaallisen korkeuden Lärä oli siis tietämättään edellispäivänä tavannut! Tieto selitti hyvinkin havaittua retkihenkisyyttä. Prinsessan merkintöjä oli Lärä lueskellut useaan otteeseen jo vuosikymmenien takaa, itärajan kämppiä aikoinaan enemmänkin kolutessaan. Kirjoitukset kielivät kirjoittajansa vahvasta kiintymyksestä nimenomaan näihin Itä-Lapin metsäisiin rajaseutuihin. Niin vahvasta, että edes kaksinkertaiseksi turvonnut nilkka ei prinsessaa maisemasta irti saanut! Juniorin kanssa oli prinsessa haastellut pitempäänkin ja todennut vakavammankin loukkaantumisen olevan sinänsä yhdentekevää - ellei peräti toivottavaa, sillä se saattaisi sitoa prinsessan ja valtakunnan ikuisesti yhteen. Tämä tietysti saattaa kuulostaa aika hullulta, mutta toisaalta: mieltyyhän joku mereenkin niin, että haluaa viimeisen leposijansa sen syleilyyn. Tai syntymäkontuihinsa. Tai mökkisaareensa. Tai pienelle polulle, joka metsän halki vie. Miksei sitten yhtä hyvin laajaan Itäkairaan?
Vierihaaran sauna ansaitseekin omat lukunsa. Ensimmäinen testaus tapahtui sen verran flunssaisissa mömmöissä, että testauksen kattavuuden ja tasapuolisuuden vuoksi se uusittiin koko seuran voimin reissun loppupuolella. Saunan tärkein ominaisuus on, että siellä saa löylyjä - sehän se on kyseisen laitoksen funktio pähkinänkuoressa. Vierihaaran saunassa sitä ei saanut, ei sitten helevettiläinen millään! Se vähä minkä kiukaasta irti sai, singahti harjakattoa myötäilevän sisätilan yläosiin ja yksin tein ulos hirsien raoista ja yläjiirin koloista! Ei puhettakaan, että löyly olisi laskeutunut malttamattomana odottavien saunojien harteille, saati sitten alemma. Ja silti, elettiin syyskuun lämpimähköjä alkupäiviä. Voi vain kuvitella, miten esim. 30 asteen pakkasilla kylpijöiden perseet lauteille jäätyvät, vaikka kuinka rönöä tönteröön syytäisi! Ja kyllä sitä jäljistä päätellen on syydettykin: kiukaan ulkopelti on kokenut osittaisen metamorfoosin ilmeisen punahehkuisena. Niillä kerroin on yrittäneet kyllä laitettu!
Kun löylyä ei ole, sitä joko ei tule tai se karkaa. Tässä tapauksessa molemmat pätevät. Koska Korvatunturin Saunaseura ei jätä kiveäkään kääntämättä tämmöisissä tapauksissa, kaikki kiukaan kivet käännettiin. Viitisen kiloa niistä käännettiin lopullisesti ja viskottiin metsään: pienehköt ja murentuneet kivet, jotka näppärästi tukkivat kivitilan ilma-aukon, josta ilman tulisi virrata sisään, jotta se voisi tulikanavien kyljestä lämmetä ja ylös noustessaan myös kivet kuumentaa sekä pyrkiä saunan sisätilan lämmittämään. Toivomme, että kyseinen modifikaatio edes vähän kylpemistapahtumaa edesauttaisi, vaikkei se kiukaan liian pienestä koosta johtuvaa tehottomuutta voi korjata. Palautteet voi jättää seuran palautelaatikkoon. Seura jättää ne sitten omaan arvoonsa.
Löylyn karkaamiselle ei ollut tehtävissä mitään. Sisäkattoa ei käynyt madaltaminen eikä hirsien sekä yläjiirin rakojen tukkimiseksi ollut materiaalia. Vielä vähemmän oli mahdollisuutta korjata ilmiselviä kosteusongelmia, jotka tulevat lyhentämään tämän saunan elinikää kolmasosaan siitä, mitä se voisi olla. Lahoavat puuosat pienentävät hygienia-, haju- ja homehaitoillaan saunomistapahtuman miellyttävyyttä - sikäli kun sitä löylyn synty- ja karkausongelmien takia ylipäätään esiintyy. Ensimmäisenä lahoavat sisäkaton laudat siinä, missä kosteussulku ennen aikojaan päättyy ja seinähirsi alkaa, kun rakoihin työntyvä höyry kohtaa viileän ulkoilman: tiivistyminen ja imeytyminen tapahtuvat. Ongelma on jo hyvin nähtävissä. Seuraavaksi lahoaa betonisen kiukaanalustan paikalleen jätetty (!) muotti. Samaan aikaan lahoavat lattiaan kiinnitetyt lauteiden ja astinpenkin jalat. Seinien lahoaminen alkaa kiukaan takaa ylimääräisen löylyveden jäädessä lillimään nurkkaan kiuaspohjan puuttuvan kaadon takia. Seinien lahoaminen näkyy ensimmäisenä yläjiirissä puutteellisen kosteussulun takia. Yleislahoaminen tapahtuu seinissä siksi, ettei lopputuuletukselle ole jätetty mahdollisuuksia: kunnon avattavan ja suljettavan tuuletusluukun kohdalla on umpihirttä. Tuuletustapahtuman mahdollisuutta pienentävät entisestään olemattomat ilmaraot lattiajiirissä ja kiukaan alustan ympärillä. Pelkkä vesiuran muodostama tuuletusrako on riittämätön. Lattian ja seinän välissä tulisi ehdottomasti olla tuuletusrako tällaisissa olosuhteissa.
Korvatunturin Saunaseuran loppulausunto Vierihaaran nykyisestä saunasta on yksimielinen ja ehdoton: täysi paska.
Tämän myös vieraskirjassa ilmaisimme värikkäämmin sanakääntein, mutta haluamme pyytää näin jälkikäteen anteeksi kritiikin kohteelta, UKK-puistohallinnolta, joka onkin vain paikan hallinnoija. Omistaja ja rakennuttaja on paikallinen paliskunta ja erityisesti, ainakin valvontamielessä, Savukosken kunnan rakennustoimi. Kaikki tietäkööt huutia - suunnittelijasta alkaen: sisätilojen muoto on saunaksi soveltumaton ja kiukaan mitoitus riittämätön. Teknisistä ratkaisuista nyt puhumattakaan: luokatonta meininkiä.
Lärä & Jr. olivat todistamassa muonitustyyliä, joka ei ihan hevin noilla haminoin toistu. Seuraili Lärä nimittäin joutessaan sairaspussinsa pohjalta untuvikkoja, jotka evästä itselleen laativat. Nousi pussien syövereistä tuoretta porkkanaa, sipulia, perunaa, purjoa ja kaiken huipuksi kesäkurpitsaa runsain mitoin! Näiden materiaalien vesipitoisuus on yli 80% ja kesäkurpitsalla se lienee paljon ylikin, lähellä kurkun lukemia. Näillä eväillä parivaljakko aikoi viitisen päivää jaksella. Näki Lärä myös varttilitran pullon öljyksi arvelemaansa ainetta ja pyysi josko tipan saisi, puukonterän rasvaukseen. Pyyntöön sai Lärä tarkentavan kysymyksen: "oliivi vai rypsi?" "Samantekevää", sai Lärä sanotuksi naurunpuuskansa lomasta...
Ei siinä mitään, tuore-evästä oli niin paljon ja siitä haluttiin mahdollisimman pikaisesti eroon, päivän kantamisen innoittamana, että väsäsivät noviisit loistavan, chilimausteisen kasvispadan josta liikeni enemmän kuin tarpeeksi kaikille paikallaolijoille. Niin hyvää mättöä ei Lärä ole ennen autiotuvalla saanutkaan, eikä varmasti tule saamaan sen jälkeenkään - ei ainakaan untuvikkojen tekemänä. Totesi näistä nimittäin toinen jopa vieraskirjaan, että oppi numero 1 on mennyt perille: ainoa neste, jota kairaan tästedes kannettakoon olkoon alkoholia ja sekin mahdollisimman tiivistetyssä muodossa! Näillä sanoilla hr-clubissa vietettävä koejäsenyysaika putosi 69 vuoteen...
Kävi sitten Seura & Jr. kolmeen otteeseen Rakitsan baarista Korvatunturinmurustalla, sauna mielessä. Sen paikkaa etsittiin vähän sieltä täältä purojen varsilta, mutta kolmea asiaa ei saatu kohtaamaan riittävän suppealla alalla: vesi, polttopuut ja kiuaskivet. Ihan jokaista puronmutkaa ei tutkittu, mutta näytti kovasti siltä, ettei kunnon saunapaikkoja murustan tienoilta löydy hakemallakaan. Harmi sinänsä, sillä seuraavaan reissuun noille haminoin voi mennä kauan - jopa niin kauan, että sen tekee jo seuran seuraava ikäpolvi (huokaus).
Naltiolla piipahtaneet JP ja MP kehuivat kovasti kivaa kivikkoa. Möykky erottuu hyvin ympäristöstään ja tarjoaa huikeat näkymät muun muassa eri suuntiin, ja pitkälle. Naltiolle kapusivat myös untuvikot ja ihastuivat niin etteivät muistaneet ajoissa alas lähteä. Rinkkansa sentään löysivät iltahämärissä, mutta lopputaival pitkospolun ja Vierihaaran risteykseen tapahtui sitten pimeässä, ja aikaa paloi koko retkeen kuulemma 12 tuntia... Sen näköisesti olivat sitten teltatkin pysytyssä, kun JP ja MP niitä ohi kulkiessaan sateelta suojailivat irtopeitteellä. Kun Lärä ja Jr. laskettelivat reippaassa sateessa leirin kohdalle, kömpi teltoista juuri pari kovasti pimeäkävelystä väsynyttä kaveria aamiaispuuhiin. Tuikkasi Jr. ohimennen pojille pikku nuotion lämmikkeeksi ennen kuin jatkoivat meloilla alavirtaan. Mennessään raivasivat Vierihaarasta kaikki melontaesteiksi kaatuneet koivut syrjemmälle, kun puistopäällikkö oli asiasta vihjannut Rakitsan baarissa.