Sit ku sä ajat sitä formulaa...

Mahdolliset jäsentemme siviiliammatit ovat vain peitetarinoita. Varsinainen tehtävämme on suomen kielen puolustaminen kaikkia hyökkäyksiä vastaan ilmansuunnasta, mediasta ja alkuperästä riippumatta.

Päävastustajamme on anglismien, stiiknafuulismien ("snobbailujen"), huonojen käännösten, kapulakielen, kirjallisen tyhjän jauhamisen ja kuluneiden muoti-ilmaisujen yhteenliittymä ("konsortio" tahi "konklaavi"), joka vaanii meitä kaikkia sekä suullisesti että kirjallisesti, joka käänteessä.

Myönnämme jyrkästi, että taistelumme voi olla toivotonta. Siksi toivommekin, että puhallat kanssamme yhteiseen köyteen tai vedät yhteistä hiiltä ja liityt kylkiäisiimme ("hang-around club"), joiden tehtävänä on koota kenttähavaintoja hyökkäyksistä.

Käytännön työ on reipasta ilmiantoa, jossa vihollisnäytteitä voi lähettää seuran sivujen yhteydenottolomakkeen avulla. Näytteet yksilöidään, mikäli vain mahdollista. Kunnon SuPo-hengen mukaisesti ilmiantajat jäävät nimettömiksi. Tällä tavoin voimme antaa vihollistemme tietää huutia ja mikäs sen hauskempaa kuin poimia tuttavansa, työtoverinsa tai esimiehensä vastustajalistalta...

Tällä sivulla pyrimme antamaan neuvoja siitä, kuinka vihollinen saadaan lannistetuksi käytännön kanssakäymisessä. Työ vaatii kärsivällisyyttä, sillä ensimmäiset vastaiskut eivät välttämättä aiheuta muuta kuin hetkellisen kysyvän tai tyhjän katseen. Myyntityössä rutinoituneessa vastustajassa ei välttämättä huomata mitään ensioireita, sillä juttua saattaa tulla, vaikka ajatus katkeaisi...

Pahimmat vastustajat

Sinä-passiivi. Ei lähde listalta kulumallakaan.
Eli, elikkä, elikä, elikäs ja kamalimmillaan elikkäpäs! Käytetään puheessa lauseen alussa isona alkukirjaimena ja jopa kappalejaon merkkinä!
Niinkutus. Oletko koskaan laskenut tai lasketuttanut niinkujasi - suosittelemme!
Toimesta, taholta, kohdalta - hämäämistä ja tärkeilyä.
Osalta, osalta, osalta... - osaltaisuus alkaa käydä jo hermon...
Kuka ymmärtäisi urheilukieltä - haastoa riittää...
OlumpialaistenNNÄÄ tähdenNNÄÄ - terveisiä YLEn urheilutoimittajille.

Valittuja paloja

<pala1> / <pala2> / ...

Sinä-passiivi

Sinä-passiivi on yleinen anglismi. Ehdottomasti vaarallisin vastustaja tällä hetkellä. Käyttäjää ei voida yksilöidä. Ilmiö levisi kuin kulovalkea erään tunnetun tupakkavalmistajan autoilevan mainospellen kuvaillessa kilpailun kulkua parin miljoonan suomalaisen kuullen: "sit ku sä ajat sitä formulaa ja sä tuut voittajana maaliin...".

Jussi Ojajärvi määrittelee (Kielikello 3/2000) sinä-passiivin seuraavasti:

"Sä-passiivi on puhuvan minän imperialismia. Se on ase, jota käyttäen tunkeudutaan tuntemattomaan maanosaan. Kun puhuja ryhtyy olemaan "sä", syntyy vaikutelma, että hän kieltää keskustelukumppaninsa ja itsensä välisen rajan olemassaolon: puhuja katsoo voivansa kertoa, mitä "sä" haluaisi tehdä tai tuntea... Sä-puhe esittää puhujansa sankarina, joka olettaa muiden haluavan olla hänen housuissaan."

Vastatoimenpiteet: jaa mä vai -osoitus, myötäilevä jatko ja jatkokysymys.

Eli, elikkä, elikä, elikäs ja kamalimmillaan elikkäpäs

Nuo lauseen aloittajina ja välimerkkeinä alkavat saada niin paljon jalansijaa, että ilmiön vaarallisuusluokitus heti sinä-passiivin jälkeen on paikallaan.

Hurjimman esimerkin kuulimme eräässä sotilaallisessa harjoituksessa, jossa elikä kaikui jo komentosanana! Koottuaan joukon eteensä palautteen antamista tai seuraavan vaiheen alustamista varten, komensi kouluttaja sotilaallisella äänellä "ELIKÄ!" ja piti muutaman sekunnin tauon. Tarkoituksena oli selvästikin kiinnittää joukon huomio puhujaan sekä virittää kuulijat vastaanottavaisiksi. Silloin kun meidän päähämme komentosanoja varusmiehenä iskostettiin, tuo tehtiin komentamalla "asento - lepo!", joita saattoi seurata jokin tarkkaavaisuuskehotus kuten "kuunnelkaa!"...

Jokapäiväistä eliköinti on esimerkiksi kaupan kassalla, joissa yhdeksän kymmenestä ilmoittaa ostoksen hinnan esimerkiksi "Elikä satakuusikymmentä" tahi vaihtorahoja antaessaan "Elikä näin".

Eliköinnin syntiin lankeavat nykyään myös kaikki radio- ja televisiokanavat, joten ilmiön yleistymisnopeus on pelottava. Erityisesti paikallisradioista pursuu karvaisia elikkäitä solkenaan sisällöltään tyhjänpäiväisten juontojen ohessa. Toimittajat tavoittelevat ehkä "nuorekasta, dynaamista ja rentoa" toimitustyyliä, joka kulminoituu soita-meille-niin-pääset-lätisemään-eetteriin -tyylisissä jutusteluohjelmissa.

Paikallisradioista voi kuulija toki valita, mutta jos valtakunnallisetkaan kanavat eivät vaihtoehtoa tarjoa, aletaan olla pulassa: elikkäitä tunkee kuulijan korviin myös valtakunnallisista asiaohjelmista. Tarkkailemme tilannetta huolestuneina ja lupaamme nousta barrikadeille viimeistään silloin, kun ensimmäinen elikä kuullaan televisiouutisisten lukijan huulilta.

Hyviä vastatoimenpiteitä ei ole. Kassalla voidaan tietysti vastata liioitellen "Elikä kiitos", "Elikä Visalla", "Elikä paljonko", mutta mitä tehdä radiosta tai televisiosta tunkeville elikkäille? Lukijoita kehotetaan aktivoitumaan vaikkapa kirjoittamalla ohjelmasta vastaavalle toimittajalle - ja mikäpä estää soittamasta lätinäohjelmaan ja ottamasta asiaa esille siellä...

Valittaen täytyy todeta, että eliköinti saavutti lokakuussa 2003 kansallisen hätätilan tunnusmerkit: Arvi meni ja eliköi! Tosin kerran vain, ja olosuhteetkin olivat lieventäviä. Toinen, jo lähes kipurajalla oleva esimerkki on sinänsä mainio ja vieraitaan aika-ajoin tiukilla pitävä Päivärinta -keskusteluohjelma, jossa juontaja valitettavasti sortuu varsin usein eliköimään. Kolmas, pahin esimerkki on maisteri Frangenin sinänsä hauskassa Maapallon ympäri -matkavisailussa harrastama eliköinti, jota mikään ei lievennä! Meuhkaava tyyli vielä menee riittävän pieninä annoksina, mutta kun noin joka toinen lause alkaa vahvalla "ELI!":llä, ylittyy kipuraja noin kahdessa sekunnissa. Me, lupauksemme mukaan, nousimme barrikaadeille ja soittimme ohjelmapäivystykseen hyvin vihaisena. Tulos ei ole toistaiseksi ollut toivottu, ja vahvempia kannanottoja harkitaan - esimerkiksi torjuntapartion osallistumista visailuun...

Niinkutus

Niinkutus (ja sen pikkuveljet kuten totanoinnitus, turuksi "tua noinnitus" jne) ovat syntejä, joihin kaikki lankeavat. Ilmiö on kansainvälinen (amerikkalaiset esimerkiksi venyttävät vähän väliä "aaaam", "sort of" tahi "kind of") ja hyvin inhimillinen: puhuja varastaa itselleen pienen ajatustauon. Valitettavasti vain ilmiöstä tulee helposti ongelma, kun taajuus ylittää kuulijan kipurajan. Seurauksena voi viestin metsä jäädä näkymättä niinkujen puilta. Muistamme lukioajoiltamme erään viiden minuutin kirjalyhennelmän, johon mahtui toista sataa niinkua! Oireellista on, että kirjan nimi ei jäänyt mieleen. Suorastaan vaaralliseksi ilmiö muuttuu, jos kyseessä on ihan oikea, esimerkiksi markkinointipainotteinen liiketoimintatilaisuus, jossa mahdolliset ostajat kilvan pitävät esitelmöitsijän niinkuista tukkimiehen kirjanpitoa eivätkä jälkeenpäin muista höykäsen pöläystä varsinaisesta asiasta.

Kipuraja laskee lähelle nollaa, jos niinkutteluun yhdistyy paha sinäpassiivi.

Valitettavasti tämän synnin huipentuma löytyy lähipiiristämme. Eräs alallaan hyvinkin pätevä työtoverimme ilmaisi itseään sujuvasti myös englannin kielellä, mutta - voi kauhistus! - niinkuttaa vähän väliä suomeksi! Kuvitelkaapa, mitä englantia äidinkielenään puhuva mahtaa miettiä esimerkiksi kuulemastaan "there has been niinku several problems concerning niinku implementing network security in multi-vendor environments..." Pakko on tunnustaa, että tuollaista kuullessamme sormemme suoristuvat ja hiki pusertuu otsallemme...

Välittömiä torjuntakeinoja ei oikein ole. Pienryhmän sisällä voidaan yrittää olla kuulematta, ja pahoissa tapauksissa asiasta voi kyllä huomauttaa varsinkin, jos puhuja on tuttu.

Tilanne on toinen, jos kyseessä on (tai pitäisi olla) valmisteltu esitys. Tällöin puhujalta pitää voida odottaa asiallista kielenkäyttöä, joka on merkkinä yleisön huomioon ottamisesta. Asiallinen ei suinkaan merkitse persoonattomuutta; pikemminkin päinvastoin.

Esityksen pitäminen on sinänsä helppoa. Riittää, kun kaksi asiaa on kunnossa: pitää olla sanottavaa ja pitää osata sanoa se. Tylsä ja häiritsevä niinkuttelu on merkkinä, että jompi kumpi puuttuu tai sitten on kyse esitelmöitsijän pahimmasta synnistä: yleisön vähättelystä. Toivomme ilmiantoja, joista selviää tilaisuuden luonne, esitelmöitsijä, aihe, aika, esitelmän pituus ja niinkujen lukumäärä. Pahin tulos julkaistaan näillä sivuilla. Yksikkönä käytetään niinkua minuutissa, n/m.

Yksi syy niinkutteluun lienee varmistaa sanomisestaan epävarmalle sanojalle takaportti varalta, että joutuu sanomisistaan vastuuseen. Niinkuttaja voi vedota, että "en minä niin sanonut, minähän sanoin niinku niin...", joten niinkuttaja ei varsinaisesti niin sanonut niin sanoessaan! Pelottavaa niinkuttelussa on, että pelkkä "niinku" ei enää riitä, kun halutaan korostaa lausunnon epämääräisyyttä tahi tulkinnanvaraisuutta, johon kuulijaa on valmisteltava. On varsin yleistä yhdistää epävarmuus hirviöksi "niinku tavallaan", jota kuulee yhtenään esimerkiksi television tahi radion kultturipainotteisissa keskusteluohjelmissa. Eriksen täytyy oikein mainita Anja Snellman niinkuttelijoiden eturivissä siksi, että kirjailijoilta jos keiltä sopisi odottaa pyrkimystä huoliteltuun kieleen myös puhetilanteissa. Eipä ole "niinku tavallaan" vierasta päivänpoliitikoillekaan. Valitettavasti. Näiköhän kohta kuullaan "niinku tavallaan ikäänku" jne...

Toimesta, taholta, kohdalta - ja yhä enemmän myös osalta!

Erästä opetusalalla toiminutta vakioavustajaamme kismittää kielellinen etäännyttäminen, josta hän kirjoittaa seuraavassa.

Virallisessa, so. poliittisessa sekä byrokraattisessa kielenkäytössä on havaittavissa pyrkimystä etäännyttää ja jopa häivyttää joko lauseen subjekti, tekijä, tahi objekti, tekemisen kohde. Lieneekö tarkoituksena hallintoalamaisten hämääminen?

Tämä ilmiö havaitaan myös muissa yhteyksissä silloin, kun halutaan tehdä arkipäiväisestä asiasta juhlallinen, yksinkertaisesta monimutkainen. Tällöin on kyseessä ilmiö nimeltä tärkeily.

Subjektin etäännyttäminen on yleistä, kun on kyseessä organisaatio, virasto tai laitos, jota on vaikea henkilöidä: "KELAn toimesta on pienennetty päivärahoja pitkäaikaissairaiden kohdalla." Kaikki kuitenkin tietänevät, että KELA on laitos, vaikka sanottaisiinkin, että "KELA on pienentänyt pitkäaikaissairaiden päivärahaa".

Usein on kyse jokapäiväisistä toimista, joiden merkitystä pyritään korostamaan verbaalisesti kuorruttamalla: "Äidin taholta suoritetaan lapseen kohdistuvia hoitotoimenpiteitä", mikä tarkoittaa tietenkin, että "äiti hoitaa lasta".

"Opettajien taholta on kohdistettu toimenpiteitä välituntivalvonnan tehostamiseen." Juhlallista. Mutta kun oikeasti "opettajat ovat tehostaneet välituntivalvontaa", mikä tarkoittaa käytännössä, että entistä useampi maikka kyttää kakaroita entistä tarkemmin.

"Valmentajan taholta on tehostettu toimenpiteitä hiihtäjän kohdalla". Visuaalinen henkilö näkee sielunsa silmillä valmentajan seisovan kilpaladun varrella ja tökkäävän pitkäpiikkisellä välineellä ko. urheilijaa, kun hän sattuu valmentajan kohdalle...

Osalta, osalta, osalta,...

"Osalta" alkaa olla ykköshitti, kun julkista kielenkäyttöä tarkastellaan huonosti muotoillun ilmaisun osalta. Lupaamme syödä hatullisen suomalaisia maustekurkkuja heti, kun YLEn pääuutisissa tuo sana ei esiinny kertaakaan! Seuranta sen osalta alkaa tänään, 29.3.2017. Poliitikot kunnostautuvat osaltaisuuden avulla tärkeilyssä, mutta jälleen kerran sama löperyys alkaa saada jalansijaa myös tiedotusvälineiden uutisoinnin osalta niin puhuttuna kuin kirjoitettunakin. Siitä taasen seuraa, että osaltaisuus leviää kovaa vauhtia kaikkeen arkipäivän kommunikointiin ja tuosta tulee oiva sinä-passiivin manttelinperijä. Pidämme tässä tässä pientä satunnaisotoskirjaa YLEn klo 20:30:n TV-uutisten osaltaisuuden osalta:

pp.kk.vvvv: nnn osumaa, joista mmm toimittajien suusta ja loput haastateltavilta
pp.kk.vvvv: nnn osumaa, joista mmm toimittajien suusta ja loput haastateltavilta
pp.kk.vvvv: nnn osumaa, joista mmm toimittajien suusta ja loput haastateltavilta

Kuka ymmärtäisi urheilukieltä?

Joka alalla on oma ammatti- tai lajislanginsa. Yleensä sisäpiirin käsitteet jo sinänsä estävät suurelta yleisöltä ymmärtämisen (vrt. esim. lääkärien munkkilatina), ja yleisö tajuaa heti ymmärtämättömyytensä: viesti on täyttä hepreaa.

Toisin on urheilua käsittelevässä kielenkäytössä. Yleisö luulee ensin ymmärtävänsä - koostuuhan viesti useimmiten tutuista sanoista, mutta tarkemmin kuullosteltaessa se meneekin joko yli, ohi tahi ali. Monenkin riman ali, sekä muodossa että sisällössä.

Kirjoitettu urheilukieli ja etukäteen valmistellut puheohjelmat ovat vielä usein jokseenkin ymmärrettäviä - hyvällä tahdolla. Haastattelut ja selostukset, sensijaan, eivät useinkaan aukea edes hyvällä tahdolla tai ovat ainakin mitä kummallisimpia mielikuvia herättäviä, kun niitä yritetään yleiskielen tavanomaisin merkityksin tulkita.

Otetaanpa esimerkkejä hakea -verbistä, jolla on tavanomaisen merkityksensä lisäksi piilotettuja urheilumerkityksiä, ollen verbi myös varsin ylikuormitettu:

"Real Madrid hakee vaihtoa": tarkoittanee, että joukkue haluaa vaihtaa pelaajan heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, kunhan tuomari vaihdon sallii. Minkä ihmeen hakemista siihen liittyy, ja jos haetaan, niin mistä?
"Ässät hakee tasoitusmaalia": Ässät lienee tappiolla ja pyrkinee tekemään tasoittavia maaleja. Sinänsä tarpeeton ja tyhjä viesti, sillä eihän koko pelissä ole muuta päämäärää kuin voittaa tekemällä enemmän maaleja kuin vastustaja. Mutta jälleen, onko maali jotenkin hukassa tai jossain kaukana, kun sitä pitää nimenomaan hakea? Tavallisessa kielessä pikemminkin yritettäisiin tehdä jotain, joka paremmin kuvaisi pyrkimystä päämäärän saavuttamiseen...
"Suomi hakee peliään", "juoksija hakee rytmiään", jne; vähän se ja tuo on hakusessa...

Toinen inflaation kärsinyt verbi on tehdä, kun pahimmillaan urheilijat tekevät hyvää tekemistä joidenkin selostajien mukaan...

Urheilijoille tai valmentajille esitetyt, etukäteen valmistelemattomat haastattelukysymykset ja vastaukset ovat ehtymätön latteushuumorin ja saivarteluilottelun lähde. Julkaisemme tässä muutamia oikeista haastatteluista poimittuja palasia (kommentit suluissa ovat erään vakioavuastajamme, joka ei juurikaan viehäty urheilukamppailujen seuraamisesta tahi kommentoinnista):

"Mä pyrin tekemään kaikkeni ja katotaan mihin se riittää." (No ÄLÄ!)
"Me pelataan peli kerrallaan ja katotaan mihin se riittää." (No ÄLÄ! Voitaisiinko joskus muka pelata useampaa peliä yhtaikaa, vähän niinkuin simultaanina?)
"Me pyritään pelaamaan omaa peliä eikä mennä mukaan vastustajan peliin". (Eikös ottelu ole osapuolille yhteinen?)
"Kaveri tuli takaa 110-prosenttisella sykkeellä." (No huh - tämä menee yli ainakin Elon laskuopista: jotain voi olla enemmän kuin jotain voi olla? Ja mikä ihmeen syke oli kyseessä? Sydämen lyöntitiheys? Yksittäisen pelaajan suuren reisilihaksen keskimääräinen supistumistaajuus tehollisella peliajalla?)
"Me pelattiin pelillisesti hyvää peliä" (!) analysoi maajoukkuevalmentaja Erkka Westerlund tarkkanäköisesti 13.2.2005, kun Ruotsi lyönyt Suomen suurinumeroisesti Eurooppaliigan Tukholman turnauksessa.

Taannoisessa jääkiekon maailmanmestaruusturnauksessa kiinnittyi korvaamme uusi muotiverbi haastaa. Esimerkiksi hyökkääjä haastoi puolustajaa tahi päinvastoin, puolustaja haastoi hyökkääjää. Objektin sija on tässä nimenomaan partitiivi, poiketen haastaa-verbin yhteydessä tavanomaisesti esiintyvästä akkusatiivista. Selostaja Mertaranta käytti verbiä viljalti, mutta meille jäi edelleen epäselväksi, missä tilanteessa hyökkääjä varsinaisesti haastoi puolustajaa ja milloin oli haastamatta. Toiminta kun näytti ylimalkaan ottaen aina samanlaiselta: hyökkääjä pyrki kuljettamaan pelivälineen vastustajan maalin tuntumaan maalilaukauksen suorittamista varten tahi hyökkääjä pyrki riistämään pelivälineen puolustajalta tämän omalla alueella estäen hyökkäyksen juohevan käynnistyksen (jolloin hyökkääjä suoritti (vasta)karvausta - ilmaisu, joka todella kuvaa ilmeikkäästi toimintaa sille, joka vähänkin tuntee kontaktit sallivien joukkuepallopelien sääntöjä ja taktiikoita).

Kumma kyllä selostaja ei käyttänyt haastaa-verbiä silloin, kun pelaaja yksinkertaisesti mottasi turpaan vastustajaa, mikä sai meidät vielä enemmän ymmällemme, sillä liittyyhän lyömiseen jos mihin sanatonta haastamista: lyö takaisin jos uskallat! Varsinkin kun lyöminen ei tietämämme mukaan kuulu tässä lajissa sääntöjen hyväksymän toiminnan piiriin. Lieneekö haastaminen tai haastamatta jättäminen liittynyt jotenkin pelirytmiin tahi intensiteettiin - ehkäpä vastustajaa haastettiin vain silloin, kun haastaja tuli puskista 110%:n sykkeellä...

Entistä hullummaksi haastaa-verbin käyttö meni Helsingin Sanomien urheilupalstalla keväällä 2004. Toimittaja kommentoi Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigan (NHL) loppuottelun lopputulosta, jossa joukkue X voitti joukkueen Y yhteistuloksella 4-3. Toimittaja totesi, ettei Y sittenkään kyennyt haastamaan X:ää. Tässähän haastaa-verbiä käytettiin jo selvästikin voittaa-verbin asemesta. Toimittaja hävetköön keekoiluaan, sanomme me!

OlumpialaistenNNÄÄ tähdenNNÄÄ

Olympiadi vierähti taas, mutta kaikki toimittajat eivät ole vieläkään oppineet ääntämään olympialaisia. Sehän ei sinänsä uutinen ole, sillä yytä eivät ole saaneet suomalaiset selostajat oikeaan paikkaan kaikki koskaan, eivätkä yli 50-vuotisten kuuntelukokemustemme mukaan tule saamaankaan. Annetaan anteeksi.

Vaan ei anneta anteeksi Tapio Suomiselle ja Antero Mertarannalle NNÄÄ-kielen ymppäämistä kaikkeen urheiluselostukseen. Emme sano, että he sen olisivat aloittaneet, mutta erityisesti valtakunnallisten ykkösmedian selostajien tulisi ehdä kaikkensa tuon sietämättömän maneerin karsimiseksi. Mutta ei - nämä veijarit sitä vasta viljelevätkin, ja mitä konkarit edellä, sitä keltanokat perässä. Meillä se vuodattaa kupin yli monasti ja aiheuttaa kanavanvaihdon: mielummin Eurosportia kuin NNÄÄ-kieltä, eikä ainakaan ikinä Tapio Suomisen NNÄÄ-kieltä!

Älkääkä väittäkö, ettette tiedä mistä puhutaan. Esimerkiksi riittää mikä hyvänsä YLEn (ja liki minkä muun suomea suoltavan joukkoviestinkanavan) urheiluselostus. Kuunnelkaa miten liki jokaisen sanan viimeistä konsonanttia venytetään ja perään lisätään äänne "ää" - tähän (kuvitteelliseen) malliin: "joukkueenNNÄÄ valmentajanNNÄÄ mukaanNNÄÄ tappioonNNÄÄ johtavatTTÄÄ syytTTÄÄ ovatTTÄÄ löydettävissä kotiyleisönNNÄÄ epälojaalisuudesta."

Ilmiön syytä on vaikea ymmärtää. Se lienee ollut jotain urheilutapahtuman tempoon ja yllättävien käänteiden dramatisoimisen tarpeeseen liittyvää painotusta, joka on sittemmin inflatorisesti karannut tyystin käsistä - tai pitäisikö sanoa huulilta.

Valitettavasti on niin, että myös poliitikkojen puolella esiintyy sama ilmiö. Sen ehkä pahimpana ilmentymänä on entinen EU-komissaarimme Olli Rehn: hänNNNÄÄÄ venyttTääÄ lopukkeetTTÄÄÄ jo kuusikirjaimisiksi... Huoh.

Niin tai näin, mutta sietämätöntä tuo on, ja on vieroittanut monta mahdollista mutta herkkäkorvaista kuulijaa muiden kanavien seuraamiseen. Kaiskisen Heskan esimerkiksi.

Sinä-passiivin torjunta osoittamalla

Tämä torjuntakeino sopii erityisesti yleisötilaisuuksiin, jossa torjunta suoritetaan pareittain tai pienryhmissä. Menetelmän käyttö edellyttää jonkin verran etukäteisharjoittelua. Esiintyjän käyttäessä sinä-passiivia katsovat torjuntapartion jäsenet toisiaan ja kaikki kumartuvat eteenpäin. Ilmeeksi valitaan hämmästyneen kysyvä. Torjujat osoittavat itseään etusormella. Huulet muodostavat selkeän mutta äänettömän "jaa mä vai" - lauseen. Kaikki tämä tehdään selkeästi siten, että esiintyjä alkaa kiinnittää siihen huomiota muutaman toiston jälkeen ja - toivottavasti - ryhtyy pohdiskelemaan tykönään syytä moiseen yleisöreaktioon. Pienryhmässä voidaan "jaa mä vai" - kysymys esittää myös ääneen. Erinomainen torjuntateho saavutetaan, jos kysymyksen esittäjä ei mitenkään voisi suorittaa käytetyn verbin kuvaamaa toimintaa. Kuvitelkaapa vaikka tilannetta, jossa tuore äiti kuvailee tuntojaan miespuoliselle työtoverilleen: "Sit ku sä synnytät, sä tiedät, mitä kipu on..."

Sinä-passiivin torjunta myötäilemällä

Tämä sopii pienryhmä- tahi peräti kahdenkeskiseen torjuntaan. Torjujia on yleensä yksi, mutta tottuneet torjujat voivat synkronoida toimintansa samanaikaiseksi, jolloin torjuntateho kasvaa huomattavasti. Myötäilyssä on avainilmaisuna "niin tai kuka tahansa" - täydennys. Käyttöesimerkki: jos puhuja sanoo vaikkapa "Jos sä hinnoittelet palvelun A noin...", niin torjuja keskeyttää puhujan sekä täydentää lausetta nopeasti ja sujuvasti sanoen "...niin tai jos kuka tahansa hinnoittelee palvelun A noin..." Torjuntaa tehostaa se seikka, että täydentäjä tunnetaan henkilönä, jonka toimenkuvaan ei todellakaan kuulu palvelun A hinnoittelu. Jos kuulijoita on useita, torjunnan suorittakoon se, joka on vaikeimmin kuviteltavissa suorittamaan ko. tarkoitettua toimintaa.

Sinä-passiivin torjunta kysymällä

Tämä keino sopii pienryhmä- ja kahdenkeskiseen torjuntaan. Kun sinä-passiivin käyttäjä vetää henkeä, heittää torjuja väliin kysymyksen painottaen lihavoitua sanaa: no mitäs mä sitten teen?. Jos kumppani vähääkään kuuntelee, niin taatusti menee ns. ulalle, ja seurauksena on useimmiten pelkkä "täh?", joka on lähes pakko selittää. Esimerkkinä vaikkapa kuuluisa sit ku sä ajat formulaa ja sä tuut voittajana maaliin : tähän kun torjuja vastaa ohjeen mukaan, seuraa siitä lähes väistämättä keskustelu, jossa sinä-passiivin käyttäjä väittää, että enhän mä susta puhunut, vaikka niin todellakin teki! Tästä kehkeytyy herkästi keskustelu siitä mitä ja varsinkin miten toinen oikeastaan sanoi.