Kerran päättivät MP ja Lärä meloa Lokalta Juurisatkonselän luoteispuolelta alkaen ylös Luiroa niin pitkälle kuin vettä riittää. Mitäs, reissu meni leppoisasti. Karapuljuun asti riitti vettä ja jalan käykittiin Luirojärvellä saunomassa ja kääntymässä. Takaisin tultiin hyvissä ajoin ja majoituttiin viimeiseksi yöksi vesillelaskupaikan läheisyyteen. Polttopuuta oli pitkin poikin vaikka muille jakaa, ja niitä siinä yrittivät retkeilijämme hiilidioksidiksi muuttaa. Oli Lärän vaatimattoman rallinauha-auton viereen ilmestynyt keltainen Mersu traileri perässään. Paikalla olleella veneellä oli siitä näköjään jatkettu. Alaspäin, päättelivät intiaanimme, koska vastaan ei ketään ollut tullut.
Myöhemmin lähtivät pojat vielä iltamelonnalle katsastamaan, josko naapuria näkyisi. Hetkisen alavirtaan lipsuttelun jälkeen havaitsi Lärä ohuen narun, joka lähti rantapenkan alta aivan vesirajasta ja jatkui pingottuneen oloisena kohtisuoraan virtaa vastaan. Ja kohta näkyi toinenkin naru. Ja vielä kolmas. Olipa siinä joku ansoittanut virran verkoilla tehokkaasti - harva vaellussiika siitä läpi pääsisi. Tuntui tehokalastukselta. Ja vielä rauhoitusaikaan, syyskuun alkupäiviä kun elettiin...
Parivaljakkomme jatkoi alaspäin ja kuinka ollakaan, joenmutkan takaa paljastui rannalta leiritulen loimotus ja venettä näkyi soudettavan rivakasti poispäin leiristä alavirtaan, kadoten joenmutkan taakse. Pian kuului moottorin surraus ja sama vene ajoi hitaasti takaisinpäin. Alukset kohtasivat juuri leirirannan kohdalla. Veneessä oli kaksi miestä, joilla molemmilla oli intin väriset maastoasut ja toisella peräti napit kaulassa.
Joella kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu. Lärä siinä ihasteli, että on siinä jollain komea leirivalkea. Niinpä näkyy, myöntelivät vieraat ja ihmettelivät myös, kun leiri tyhjältä tuntui vaikka nuotio noin loimotti. Jatkoi Lärä pientä piruiluaan, että saattaa olla saman porukan verkot tuossa vähän ylävirtaan poikittain ja että aika hankala oli niitä huomata, heilläkin ihan sattumalta oli kanootti lipunut läheltä rantatöyrästä ja naru näkyviin osunut. "Niin varman", myöntelivät miehet veneestä. Siinä kun aikansa kiertelivät ja kaartelivat, vakuuttuivat veneessä olijat, että kyllä nämä melojat olivat ihan aitoja etelän turistipellejä, jotka eivät pohjoisen asioista mitään ymmärrä.
Tohtivat sitten myöntää, että heidän leirinsähän se on, ja että "vähän tultiin viikonlopuksi kalastelemaan". Justiinsa olivat käyneet perämoottoria kokeilemassa, kun oli päivemmällä värkki lakkoillut. Pyysivät vielä kyläilemään illemmalla. Aha ja vai niin, myöntelivät melojamme ja lupasivat illalla piipahtaa.
Ja sitten piipahtivatkin. Sekä hämmästyivät leirinuotion kokoa, mutta kyllähän konepuukolla äkkiä tulipuut pätkii. Ihmettelivät vielä neljää - viittä saavia ja muutamaa ämpärillistä suolaa - kalatehtaalta se pikemminkin vaikutti kuin viikonloppukalastelulta. Puolet saaveista oli jo täynnä suolasiikaa. Esittelivät isännät selitykseksi itsensä valtionhallinnon edustajiksi Rovaniemeltä. Peräti komppaukko oli sanojensa mukaan tämä nappikaulainen. Sanoivat, että heillä näin ammattimiehinä on muutama verkkomerkki mieheen ikään kuin luontoisetuna ja että heille kalastelu on sallittua missä vaan toimialueellaan. "Tottakai, tietysti", myöntelivät Lärä ja MP, mutta hiljaa mielessään epäilivät lupien pätevyyttä rauhoitusaikana. Olivat kuitenkin viisaasti vaiti.
Istuttiin siinä iltaa ja loimusiikaa nautittiin muun muassa. Nautittiin miestä väkevämpääkin ja puhuttiin kaikenlaisista metsien miesten miehisistä asioista. Melojapuolella kyllä oltiin enemmänkin kuulolla, olihan heillä harrastelijoina kerrankin mahdollisuus kuunnella retkeily-, kalastus- ja metsästysalan ammattimiehiä. Muuttomatkalla olevat hanhet innoittivat kalastajiamme sitten esittelemään pyssyjäkin, jollainen miehellä pitää tietenkin olla aina matkassa. Asiaan kait kuului sekin, että teltan lattialla lojuvan luodikon tulee olla ladattu, minkä toinen sankareistamme osoitti tempaisemalla pyssyn poskelleen ja roiskauttamalla tuosta vaan, ilman latausliikkeitä, kuulan kohti etääntyviä hanhien ääniä. Vaikka asemaltaan vanhempi jo ryhtyi toveriaan toppuuttelemaan, vetäytyivät melojatoveruksemme kohteliaasti mutta ripeästi omalle vaatimattomalle asennolleen ylävirran suuntaan...
Aamusella pysähtyi toverustemme leirirantaan UKK-puistolle kuuluva alumiinivene ja puisto-organisaation edustaja kävi lehtimiesvieraidensa kanssa aamukahvistelemassa. Ilmoja ihasteltiin. Kysyivät sitten, josko toveruksemme tiesivät jotain alavirran leiristä ja leirin pitäjistä - tyhjältä kun oli leiri vaikuttanut, vaikka vene rannassa kökötti. Olivat myös saavit panneet merkille. Eivät MP ja Lärä osanneet kalastajista sanoa kun eivät olleet heitä tavanneet, arvelivat vain, että tuo Mersu tuossa saattaisi hyvinkin kalastajille kuulua ja traileria ehkä tarvittiin saavien kuljetukseen...
Myöhemmin samana päivänä palauttivat kumppanit lainakanootin Sodankylässä paikalliselle eräpoliisille, jolta sen olivat lainanneetkin. Viittasivat siinä ohimennen havainneensa Luironsuussa Lokalla mahdollisesti muutamia kalastajia. Kanootin lainaaja arveli käyvänsä tervehtimässä. Oli kuulemma käynytkin, mutta jäljellä olivat vain jäljet.
Seuraavana syksynä, samoihin aikoihin, olivat samojen miesten kalastusorgiat toistuneet täsmälleen samassa paikassa. Juhlat olivat tosin loppuneet kesken, kun paikalle saapuneet poliisit eivät olleetkaan juhlatuulella. Suorastaan päinvastoin. Auton, veneen, verkot, trailerin, saavit ja varmaan suolatkin valtio siinä hötäkässä itselleen sai, vaikka kuinka valtiota kalastajatkin olivat palvelleet. Eivät tosin palvelleet enää sen jälkeen. Seidan kiitos.