Siirry sisältöön

Jos rajataan uhka liittyväksi karavaanariuteen, on tällöin ajoneuvo yksin tai yhdessä käyttäjien kanssa rikoksen kohteena. Tämmöiset uhat on jaettavissa murtoon ja ryöstöön - edellisessä matkailijat eivät ole vaununsa sisällä ja jälkimmäisessä ovat.

Murtoherkkyyttä pienennetään pitämällä arvokkaat esineet poissa näkyvistä niin, ettei niitä voida ikkunoista kurkkimallakaan nähdä. Kaikki ovet ja ikkunat pidetään suljettuina ja lukittuina aina, kun ajoneuvon luota poistutaan; vaikkapa vain minuutiksi kioskilla käyntiä varten. Vorolle riittää avoimen oven tapauksessa kohteen ollessa näkyvillä viisi sekuntia. Erityisesti tästä pitää vaunun vetäjien ottaa vaarin. Vaunuja puhdistetaan kaksien liikennevalojen välissä vauhdissa: matkailijoiden huomio kiinnitetään toisaalle, kun voro hyppää vaunuun valoissa. Seuraavissa valoissa poistuvat sekä voro että arvotavara.

Murtoa vaikeutetaan lukituksin. Ajoneuvojen ovet tai ikkunat eivät sinällään koskaan ole muuta kuin hidaste. Joskus ajoneuvo on jätettävä paikkaan, jossa huomaamaton voro voi saada riittävästi aikaa puuhilleen. Siksipä ovet ja ikkunat tulisi saada lukituksi siten, että niistä pääsee läpi vain rikkomalla näkyvästi jotain, jolloin ympäristö saattaa puuttua peliin tai muuten häiritä toimitusta. Mainio konsti on matkailuautoissa lukita vaunuosaston ovi takalukkoon (lukko ja salvat), poistua pelkääjän paikalta ja vetää turvaketju ovenkahvasta toiseen sekä keinotella riippulukko ketjuun käsien vaan ei henkilön mentävästä aukosta ja lopuksi lukita sivuovi normaalisti. Veivattavien ikkunoiden veivit on tietysti irroitettu poissalolon ajaksi. Vinkki: ei niitä tarvitse paikallaoloajaksikaan varsinaisesti kiinnittää, sillä ne toimivat mainiosti ilman lukitussokkaakin ja ovat tällöin helpot irroittaa ja kiinnittää.

Vaunun sisälläkin oltava jotain pimeäpuuhia haittaavaa. Ja se jotain on turvalaatikko, jonka tulee olla terästä, laatikossa on oltava piilosaranat ja laatikko on voitava sulkea turvaketjulla kannesta läpi tulevien kahden korvakkeen kautta. Ketju kulkee jonkin vaunun runko-osan kautta (yleensä penkkien alla näkyvät tukipalkit). Ketju lukitaan laadukkaalla riippulukolla. Laatikko piilotetaan esimerkiksi penkin alla olevaan säilytystilaan. Laatikon, lukon ja ketjun tulee olla sellaista materiaalia, etteivät ne aukea kuin rälläkällä tai hitsipillillä. Sellaisten käyttö aiheuttaa jo niin paljon vaivaa ja hälyä sekä kuluttaa aikaa, että jos voro sen voi kaikessa rauhassa tehdä, onkin matkailijan ajan ja paikan taju pahasti lipsunut pysäköintipaikkaa valittaessa tai laatikon sisältö on turhan arvokas ja se on jotenkin rosmon tiedossa.

Tämmöisiä laatikoita voi matkailija kysellä lukitusalan yrityksistä tai teettää sellaisen itse oman vaunun mittojen mukaan. Lukkoja ja ketjuja myyvät alan liikkeet - tavallinen rautakaupan veneenkiinnityskettinki EI riitä eikä kevyin abloy, sillä semmoiset katkeavat kevyillä käsileikkureilla niks-naks. Hyvä ketjun laatukriteeri on, että leikkurin tulee olla pienen miehen mittainen ja sittenkin leikkurin terä on kerrasta tasaraha, vaikka ketju katkeaisikin. Järjestely vähentää kummasti huolta liikuttaessa vaunun ulkopuolella - edellyttäen, että laatikkoa käytetään aina: sinne kuuluva tavara on siellä sekä laatikko on lukossa ja kytketty.


Pahin uhka vaunumatkailijalle on ryöstö: vaunuun tunkeudutaan, kun matkailija on itse vaunussa. Koska matkailija ei omaisuudestaan vapaaehtoisesti luovu, pitää matkailija jotenkin lamauttaa. Nämä tapaukset jakautuvat kahteen luokkaan: tunkeutuja on valmis käyttämään väkivaltaa tai uhkaamaan sellaisella tai sitten tunkeutuja ei ole näihin valmis.

Seuralaisilla on omakohtaisia kokemuksia seuraavasta, houkutuslintuun perustuvasta taktiikasta. Parkkipaikalla yksinään autossaan istuvaa mieshenkilöä lähestyy herkullinen pakkaus, joka pyrkii antamaan autossa istuvalle "lahjan". Lahjan antamiseksi pitää avata ovi tai ikkuna - jotka parkkipaikalla notkuttaessa ovat tietenkin molemmat lukossa ja kiinni tai lukitaan ja suljetaan heti, kun tuntematon lähestyy mahdollisimman avoimeen paikkaan pysäköityä ajoneuvoa. Samaan aikaan päivystävät välittömässä läheisyydessä varsinaisen keikan suorittajat todennäköisesti autossa istuen. Lahja on esimerkiksi veitsi kurkulle tai tyrmäyskaasua ja päivystävät avustajat kiirehtivät paikalle putsaamaan kaiken arvokkaan sekä uhrin taskuista että autosta. Uhri joko tarkkailee toimitusta avuttomana tai silmiään hieroen ja kakoen ellei täysin kanttuvei.

Narkoosikaasujen käyttö on yleistynyt ammattilaisilla sotilasaineiden vapaakaupan parannuttua tietyissä piireissä. Vaunuun ujutetaan vaivihkaa jotain lamauttavaa tai tainnuttavaa kaasua, ja kun matkailija on tillin tallin, rikotaan ovi ja viedään mitä halutaan. Tämmöisen yritys voidaan havaita äänihälyttävällä kaasuhälyttimellä, joka toimii tupakansytyttimen virralla ja reagoi sekä narkoosikaasuihin että nestekaasuun. Hinta on suhteellisesti ottaen halpa, ja ehkä perusteltavissakin ennen muuta nestekaasuhälyttimenä. Tavallinen palohälytinhän kuuluu varustukseen ilman muuta, mutta se ei reagoi kuin palamistuotteisiin.

Jos kaasuhälytin on olemassa ja hälyttää nimenomaan narkoosikaasuista (sen sanoo nenä: jos pilli soi mutta propaani ei haise, on kyseessä narkoosikaasu - eetteri tai jokin sotilasaine), voidaan kysyä, mitä matkailija sitten voi tehdä. Ryöstäjä odottelee mahdollisesti ulkopuolella - ellei ole häippässyt hälyttimen äänneen - ja vaunun sisällä leviää tainnuttava kaasu. Vaunusta on siis päästävä ulos ja kaasu tuuletettava, mutta miten kohdata mahdollinen odottelija? Matkailijan on pakko rynnätä ulos, se on selvää. Jos hänellä rynnätessään on jotain kättä pitempää ja hän on valmis sitä sumeilematta käyttämään ja on ainakin mielessään käyttämistä harjoitellut, saattaa ulkona odottelija tulla toisiin aatoksiin ja ottaa pitkät.

Jos käy huono tuuri, niin ulkona odottelijalla on myös kättä pidempää ja hänellä on myös tahto ja kyky sitä käyttää. Silloin ollaan samassa tilanteessa kuin jos mitään "kaasuhyökkäystä" ei olisi tehty, vaan matkailija olisi havahtunut sisään tunkeutumisen ääniin. Tällöin ainoa mahdollisuus on joko myöntyä ryöstäjän kaikkiin vaatimuksiin - mukaanlukien turvalaatikon avaaminen, mikäli tämä sellaisen havaitsee ja avaamista vaatii - tai puolustautua kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Päätös on tehtävä salamannopean tilannearvion perusteella: onko hyökkääjällä niin paljon etua, ettei puolustusyritys kannata - vai onko yritettävä puolustautua, vaikkei lopputuloksesta ole tietoa? Jos matkailijalla ei ole tuliaseita mutta sisään pyrkijällä on, on syytä myöntyä ryöstetyksi tulemiseen ja toivoa parasta. Jos tilanne on näyttää toivottomalta, kannattaa ehkä paeta minkä kintut kantavat - mikäli vain karkuun pääsee. Tämä on tietyisti epäreilua vaunuun mahdollisesti jääneitä kohtaan: matkailijoiden määrä ja laatu vaikuttaa tietysti toimenpiteisiin - paeta vai puolustautua?

Useimmiten tavallisella matkaajalla ei voi olla mitään aseeksi luokiteltavaa mukanaan: ei sumutteita, ei pamppuja, tuliaseista nyt puhumattakaan. Tällaisten kanssa jos tullissa jää kiinni, muuttuu matka mahdollisesti paikalliseen putkaan ja oikeuslaitokseen tutustumiseksi. Tämä on vähän maariippuvaa: Ranskassa ja Saksassa saa turvasumutteita maitokaupastakin, mutta esim. Baltian maissa pamputkin ovat kiellettyjä. Mutta meillä suomalaisilla on eräs maailmalla harvinainen urheilulaji tukenamme: pesäpallo. Siinä käytettävä maila on varsinaisen tarkoituksensa ohella - joka siis kerrotaan mahdolliselle tullihenkilölle - myös oiva lähipuolustusväline osaavan käyttäjän käsissä. Sellaisen kun pitää käden ulottuvilla vaunussa koko ajan, voi siitä olla apua uhkatilanteissa. Varustukseen kuuluu myös taskulamppu mailan välittömässä yhteydesssä: tapahtumahetkellä on todennäköisesti pimeää, eikä valojen sytyttelyyn ehkä ole aikaa eikä syytä - valoisassa vaunussa oleva on pimeässä mahdollisesti odottelijan havaittavissa.


Mailan käytön läpikäynti ei enää oikein sovi Korvatunturin Saunaseuran rauhaarakastaville sivuille, mutta jotain vinkkiä voitaneen pahimman uhkatilanteen varalle antaa henkisen harjoittelun tueksi:

  • Ole äärimmäisen NOPEA ja RÖYHKEÄ!
  • Avaa salvat ja lukko, POTKAISE ovi auki ja RYNTÄÄ ulos vaunusta PITKÄLLE - ÄLÄ ala kurkkia ja kysellä vaunun ovelta josko siellä joku olisi - jos on, odottaa vastustaja nimenomaan kurkkimista ja on valmiina moukuttamaan sinut tajuttomaksi!
  • Sytytä lamppu vasta ulkona ja pitele lamppua itsestäsi mahdollisimman etäällä!
  • Pyri havaitsemaan vastustaja ja sokaisemaan tämä!
  • Päätä: pakene tai puolustaudu!
  • Jos vastustaja ei pakene ja päätät puolustautua, huuda minkä jaksat, LYÖ VASTUSTAJAA EPÄRÖIMÄTTÄ, HETI JA KAIKIN VOIMIN sekä jatka lyömistä kunnes vastustaja pakenee tai lamaantuu!
  • Lähde siitä, että kaasua vaunuusi toimittanut tai vaunuusi väkivalloin tunkeutuva henkilö todella ansaitsee jokaisen iskun, minkä suinkin voit antaa!
  • Toivo, että kaikki olikin vain pahaa unta.