(Julkaistu alunperin 9.7.2006)
Ympäristönsuojelutekniikan dosentti Jarl R. Ahlbeck Turun Yliopistosta on sitä mieltä, että "kasvihuoneilmiöllä elämöidään turhaan" (Vieraskynä, HS 5.7.2006). "Elämöinnillä" hän tarkoittaa ilmiön vaikutuksista tai jopa sen (ihmisen aiheuttamasta) olemassaolosta käytyä maailmanlaajuista keskustelua.
Keskustelun hän rinnastaa natsiaikaiseen rotuoppiin! Rohkeasti verrattu, yliopistomieheltä. Onneksi kuitenkin ilmastomuutoskeskustelua voidaan käydä maailmanlaajuisesti ja vapaasti niin, ettei mikään teollis-poliittinen taho kykene sen tuloksia etukäteen sanelemaan. Tulosten manipulointiin yritystä kyllä on, mutta se kuuluu globaalin keskustelun luonteeseen - aina löytyy tahoja, joille lyhyen tähtäimen rajatut taloudelliset intressit ajavat edelle kaikista globaaleista megatrendeistä, vaikka jokin niistä lopettaisi varmasti myös kyseisen tahon taloudellisen toiminnan "sitten joskus".
Ahlbeckin kritiikki kohdistuu ennen muuta ennusteiden epävarmuuteen. Ennustaminenhan on tunnetusti epävarmaa, ja erityisesti tulevaisuuden ennustaminen on sitä välttämättä. Sitä ei kukaan kielläkään. Hiilidioksidin pitoisuus lisääntyy ilmakehässä tällä hetkellä ennen muuta ihmisen toiminnan ansiosta. Tuloksella ei voida enää spekuloida, se on mitattavissa oleva tosiasia. Johtopäätökset ja ennustukset menevätkin sitten äärestä laitaan: tutkijoiden enemmistön mielestä se on keskeinen tekijä tapahtumaketjussa, joka voi johtaa äkillisiin ja ihmisen historian mittapuussa peruuttamattomiin katastrofeihin, jotka pahimpien skenaarioiden mukaan lopettavat ihmiskunnan tai ainakin taannuttavat sen rippeet kivikaudelle. Vaan ei Ahlbeckin mielestä: hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä "ei ole uhka luonnolle" ja se vain edesauttaa elintarviketuotantoa koko ihmiskunnan hyväksi!
Ahlbeck astuu samaan kuoroon merigeologi Boris Winterhalterin kanssa, ja laulu on vanha tuttu: antaa palaa vaan! Siinä missä Ahlbeck näkee sen vain hyväksi ihmiskunnan lähitulevaisuudelle, Winterhalter tarkastelee säätilan vaihteluita geologisessa mittakaavassa, jossa pienin yksikkö on jääkausien väli, tuommoiset 100.000 vuotta. Ihminen todennäköisesti häviää tuossa ajassa joka tapauksessa yhdestä tai toisesta enemmän tai vähemmän itseaiheutetusta syystä, joten siinä mielessä Winterhalterin mielipiteet voidaan jättää omaan kivettyneeseen arvoonsa silloin, kun ennakoidaan ihmisen tulevaisuutta muutaman kymmenen sukupolven päähän.
Molemmat näkökulmat ovat loogisesti ja eettisesti kestämättömiä: mistään ei tarvitse olla huolissaan, koska ennusteet ovat vain ennusteita, näyttivätpä ne kuinka todennäköisiltä hyvänsä. Muutokset tulevat joka tapauksessa omaan tahtiinsa. Ahlbeckin edustama näkökanta on silti kestämättömämpi, koska se ottaa kantaa ihmiskunnan lähitulevaisuuteen, ja on siten käynnissä olevan keskustelun kannalta relevantti. Sillä, että jääkaudet tulevat ja menevät ja että punainen jättiläinen lopulta nielaisee koko maapallon, ei ole tämän käynnissä olevan "elämöinnin" kannalta mitään tekemistä.
Molemmat kuorolaiset jättävät tieten tai tyhmyyttään huomiotta keskeisimmän argumentin, joka on täysin mitattavissa: nykyinen ilman kasvihuonekaasujen pitoisuuksien muutosnopeus on jotain ennennäkemätöntä ainakin ihmiskunnan historian mittakaavassa tarkasteltuna, jäätiköiden kairanreikien kertomana. Jos mennään Winterhalterin mittakaavaan, löytyy sieltä useita todisteita muutosnopeuden vaikutuksista. Esimerkkinä vaikkapa Meksikonlahden muodostanut asteroidi, joka muutti ilmakehän (pöly-)pitoisuuden ja valonläpäisykyvyn radikaalisti tunnetuin seurauksin. Nisäkkäiden valtakauden aamunkoitto tapahtui, josta ihminenkin voi olla kiitollinen - ilman sitä emme todennäköisesti olisi lajina olemassa eikä niin muodoin Ahlbeck'kään länkyttämässä joutavia.
Jos ihmisyhteisö yhtyy globaalisti mainittujen herrojen lauluun, saattavat laulut loppua lyhyeen; ainakin ns. länsimaisten hyvinvointiyhteiskuntien ja kaukoidän nousevien talouksien teknologiariippuvat järjestelmät voivat romahtaa takaisin alkeellisen maanviljelyn ja keräilytalouden asteelle, kun järjestelmien ylläpitoon tarvittava energiahuolto pysähtyy. Tai se pysäytetään viimeisenä, toivottomana hätäkeinona ilmakehän vastaiskun pysäyttämiseksi. Parhaiten selviävät (ja ehkä viimeisinä lajin edustajana juuria tonkivat) matalan teknologian agraariyhteisöt viimeisillä elinkelpoisilla alueilla. Mikä oikein onkin, jos asiaa tarkastellaan syyllisyyden näkökulmasta.