Siirry sisältöön

Kutsu Nangujärvelle


Kutsu Nangujärven pippaloihin oli jotensakin tällainen:


HALOO!!! Korvatunturin saunaseura y.v.r.y:llä on ilo kutsua Sinut/Teidät todistamaan ynnä juhlistamaan perustajajäsenensä Lärän alias Rantapallon alias Rantsun alias Jylpyn alias Rillumarein alias Ruma-Rantsun (?) alias Jyrbän (??) siirtymistä seesteisille (?) kymmenille, joiden ansiosta kyseinen juhlakalu on tästedes oikeutettu kommentoimaan ynnä kritisoimaan nuorempien monilukuisten ystäviensä (brothers/sisters in highs, deeps, waters and forests) niin kuin myös tunnustettujen sukulaistensa poukkoilua ja huuhailua kokemuksen syvällä (1/2?) rintaäänellä ilman että hänelle tätä tehtävää suorittaessaan olisi sallittua vastaan väittää.

Kyseinen siirtymisriitti suoritetaan perinteisin ja ikimuistoisin menoin silloin ja tällöin napapiirin paremmalla puolella Ivalon suunnassa noin tuhannen kilometrin päässä syrjäisestä pääkaupungista.

(Sitten seurasi tietoja kulkuyhteyksistä ja aikatauluista)

Muonituksesta: Muonahuollosta tulee kunkin itse huolehtia: suosittelemme vähävetisiä ja säilyviä retkisapuskoita. Seuraavan kaltaisella menyyllä on pysytty hengissä pitkähköjäkin aikoja ilman keripukkia ja muita tarttuvia lastentauteja: jälkiuunileipää (tai näkkäriä muruista pitäville), metukkaa, kuppihuumaa, Blå Bandin (yäk) retkimuonaa, rusinoita, pähkylöitä, kuivia hedelmiä, korppuja, mahottomasti valkosipulia, spagettia, mysliä, kaurapuuroa (yäk yäk), kahvia (mallia poro!), teetä, sikuria, paistokelpoista ravintorasvaa (ei siis vetistä kevythöhhöä), sulatejuustoa, suklaatia, pure tabletteja sekä purukumia happohyökkäysten ja happamien sateiden varalle. Ynnä muuta kunkin mieltymysten mukaan. Kalaa syödään minkä kiinni saadaan; tähän ei silti pidä pelkästään turvata muiden kuin kuihdutuslaarin ääressä kärsivien. Järjestävä seura järjestää lihapuolella perjantai-illan pääjuhlaan riittävän määrän paikallista herkkuva maan tapaan valmistettuna. Raakana ei tarvitse kenenkään syödä ellei välttämättä halua; kypsennyskeinot tarjoaa järjestävä seura. Oluthuolto on järjestävän seuran vastuulla ja piikissä tiettyyn rajaan asti eli ensin juodaan talon kaljat, sitten omat. Alkkohoolihuolto on osallistujien oman aktiivisuuden varassa.

Vaatetuksesta: Syksy on saamaisillaan noina aikoina, joten tukevapohjaiset ja vedenpitävät saappaat/ulkoilmajalkineet ovat välttämättömät varasukkinensa. Tuiman tuulen pitävä takki mieluiten hupulla ja housut pitää olla matkassa myös. Lämpöä pitävää rättiä tulee olla asennettavissa tuulensuojan ja ihokkaiden väliin. Sadeviitta ja asu on välttämätön, jos mieli tekee kuleksia leiristä kauemmaksi; paras yhdistelmä on vedenpitävät irtolahkeet + viitta. Hanskat on kanssa hyvä olla samaten kuin pipo. Muovia sun muuta täyskeinokuitua tulee välttää; villa ja puuvilla aitona tai sekoituksen kera on kova sana.

Varustuksesta ja sen siirtelystä: Yhteisvarusteet kuten mökki, sauna, teltat, kamiinat, työkalut, keittimet, polttoaineet jne ovat järjestäjien vastuulla; tarvitset siis vain henkilökohtaiset kamppeet: ruokailuvälineet, mahdolliset survival-välineet: puukko, puntari, liekinheitin, kompassi, sekstantti, taskumatti ja opaskoira (paras on karkeakarvainen keskikaljannoutaja - osaa taatusti takaisin), hykieniakamppeet (älä unohda asperiinia), kunnollinen makuupussi - vanurätit voit lahjoittaa keräykseen köyhille, makuualustan (umpisolumuovia, Etolasta metritavarana), rinkan/repun (kassit sun muut käsinyssäktä ovat epäkäytännöllisiä) ja mitä ikinä mieleesi muuta juolahtaa ja jaksat kantaa.

Kantomatkaa leiriin on puolisen kilsaa ja siihenkin on käytettävissä kottikärryt, joten älä anna sen estää täyteläisten kaljakorien mukaanottoa - ja lentäen saapuville tiedoksi, että Ivalosta sitä saa...

Asumisesta: Tapahtumapaikalla on 3-4 hengen tupa olemassa tukikohtana ja pihapiiriin pystytetään teltta kamiina sisällänsä. Pikkutelttoja on myös muutamia. Sauna kuuluu kuvaan ilman muuta.

Aktiviteeteista: Periaate on, että kukin tekee mitä osaa, uskaltaa tai keksii. Ainoat pakolliset kuviot ovat juhlakalun lahjominen jos ei raha/tavaralahjuksin niin sitten laulamalla sekä - tietenkin - saunominen. Muita, valinnaisia aineita ovat kalastaminen (verkot tarjoaa seura, muut vieheet pitää olla omasta takaa; niillä kalastaminen on tosin laitonta tuohon aikaan). Melominen inkkarilla tai kajakilla. Hurraaminen. Kelinteko. Typenpoisto- ja estotanssien tanssiminen. Puolukoiden, mustikoiden, lakkojen ja sienien poiminta. Lähimaastoon suuntautuvien tiedusteluretkien suorittaminen; itään jos lähtee nin pitää hieman kiivetäkin ja kamera kannattaa matkaan ottaa. Maastoheittolautasgolf; voittajalle on luvassa tolkuttomasti mainetta ja kunnia purkaa rata. Muiden, olosuhteisiin sopivien ajanviete- ja seurapelien pelaaminen (tikan ja suopungin heittoon toimittaa seura tarpeellisen välineistön; muissa toivotaan osallistujien runstasta aktiivisuutta). Syksyisen Lapin töllistely ja reipas, retkihenkinen ulkoilmaelämä ylimalkaan, johon kuuluu edelliseten lisäksi sapuskan tekoa, puiden pilkkomista, saunan lämmitystä, asumusten virittelyä, eksyneiden huhuilua, törisemistä sekalaisista aiheista, susien ja porojen kiinnijuoksua sekä muuta pikku puuhastelua.

Ilmoittautumisesta: Muun muassa seuraavia tietoja pyydettiin ilmoittautumisen yhteydessä: nimi, ikä, sosiaaliturvatunnus, paino, silmien väri, kengän numero, aviosääty, sukellustunnit, hyppyjen lukumäärä, melontakokemus ja erityisesti Ivaloon tulo- ja lähtöajat. Näiden tietojen perusteella luvattiin järjestää kyyti Ivalosta ja laskea löylynsiedon korjauskerroin tasoituskilpailua varten.

Kutsun allekirjoitti kunnioittavasti Korvatunturin Saunaseura y.v.r.y:n järjestelytoimikunnan puolesta Uimosen Lärä.