Siirry sisältöön

Nangujärven pippalot

Oli tovin aikaa kulunut Lärän ensimmäisestä reissusta. Oli kulunut niin paljon, että oli aika pitää pyöreiden vuosien kekkerit ja päättipä Lärä pitää ne napapiirin paremmalla puolen. Tarkoituksena oli kutsua paikalle kaikenlaista sekalaista seurakuntaa tämän ja tuon harrastuksen parista - sekä tietenkin sukulaisia, mihinkäs niistä pääsee... Joukossa oli monta, jotka eivät olleet ikunansa Lapissa käyneet mutta jotka olivat Lärältä vähän väliä kinunneet johdatusta Lapin reissulle (lyhyttä oppimäärää)... Niinpä vastuullinen matkanjärjestäjä Korvatunturin saunaseura y.v.r.y päätti järjestää pippalot hyvin varustettuun mökkitukikohtaan nojautuen, ettei kulttuurishokki koituisi kenellekään ylitsekäymättömäksi - erityisesti saunomisriitti perinteisessä telttasaunassa olisi voinut vähemmän saunoneita oudoksuttaa. Paikaksi valittiin Nangujärvi, joka oli riittävän kaukana kaikesta, jottei juhlinnan mäiske ihmisten ilmoille kuuluisi.

Kutsut lähtetettiin hyvissä ajoin. Lärä, JP ja Eetu ottivat ennakkoa ja kävivät tutkimassa Sarmitunturit ennen varsinaista juhlatapahtumaa. Eipähän tarvitse toista kertaa käydä - kyllä on kamalan näköiseksi alueet parturoitu ja myllätty. Varsinainen Metsähullutuksen kisällinnäyte! Mutta kyllä niille seuduille vielä kunnon metsä kasvaa. Noin tuhannen vuotta seuraavan jääkauden jälkeen.

Puolilta viikoin alkoivat ensimmäiset vieraat saapua juhlapaikalle. Ensimmäisinä saapuivat lähisukulaiset. Kaukosukulaisia ei ollut kutsuttukaan. Tulivat Jusanderus ja Lettu, tulivat Kartsa ja Ekkumelli, tuli James. Sai Lärä lahjaksi muun muassa erinomaisen hienon retkiastiaston konjakin nauttimista varten: kaksi vuolukivestä tehtyä kuppia, joista kumpikin painoi noin puolitoista kiloa. Kätevää. Välittömästi alkoi maastoheittolautasgolfturnaus. Ennustetaan, että maastoheittolautasgolfista tulee yhtä suosittua kansan keskuudessa kuin perspallo konsanaan - pelivalmiuksien hinta ei nimittäin päätä huimaa vastoin kuin tavanomaisessa golfissa, joka on enempi semmosta herrojen hienostelua klubeineen ja valkoisine kenkineen. Maastoheittolautasgolfiin ei nimittäin tarvita kuin heittolautanen (eri asia kuin keittiöolosuhteissa lentelevät lautaset, joita ei voi heittää kuin kerran), rulla tyvenpyyhintäpaperia, kumisaappaat ja pala kaatamatonta suomalaismetsää. Eivätkä kumisaappaatkaan ole aivan välttämättömät. Paperilla merkitään muutama kymmenen puuta tai muuta maastonkohtaa rei'iksi ja sitten pyritään osumaan heittolautasella reikiin jatkaen uutta heittoa siitä, mihin edellinen päätyy. Radan vähimmillä suorituksilla kiertänyt on voittaja. Ratamestari voi elävöittää peliä kummasti esim. sijoittamalla muutaman reiän sopivasti rannan puihin, jolloin saadaan mielenkiintoisia jatkoheittoja metrin syvyisestä vedestä. Tai reikä tuuheassa puussa: oksalle jäänyt lähestymisheitto merkitsee kiipeämistä.

Viikonloppua ja juhlan huipennusta lähestyttäessä saapui vieraiden pääjoukko, joka sisälsi yhtä sun toista viheltäjää. Muun muassa Elukka, joka karjahteli mielellään eikä kyllästynyt lainkaan etsimään nenä maassa kanervikkoon piilotettuja keppanapulloja. Saapui myös Hepe, jonka laulusta sai juhlaväki nauttia jos toisenkin kerran. Saapui myös Sipelius. Tulivat myöskin Kaltsu ja Piltsu, jotka jaksoivat neuvotella keskenään tuntitolkulla niinkin laajoista aiheista kuin teltan pysytytys, päivän vaatetus, ruokailujärjestys jne jne. Olivat myös ainoita, jotka olivat valinneet lahjaksi laulamisen - hyvän värssyn olivat riimitelletkin. Oli joukossa myös kyyhkyläispari Kive ja Sirmakka, jotka sulautuivat luontevasti maisemaan nahkatakkeineen, niitteineen ja bootseineen. Ainoastaan porot ruukalsivat karkuun.

Mukana olivat tietty saunaseuran kaikki kolme varsinaista jäsentä. Oli myös MP:n nuorikko, joka kertoi savukalasta tarpeekseen saaneensa. Olivat myös kaksoset, mutta sitä ei juhlaväelle vielä paljastettu. Näinköhän sitä tiesi MP:kään? Nangujärven siikaa syötiin joka päivä - siitä piti MP huolen. Ainoan punalihaisen sai Eetu ja hyvä oli, ettei kajakkia kumonnut täpinöissään, kun taimen kiinni nappasi...

Pääjuhlan avajaisjärjestelyjä varten vei JP Lärän Ivaloon valmistautumaan sisääntulotapahtumaan. JP palasi juhlapaikalle ja meni muina miehinä sytyttelemään nuotiota kämpän takana olevalle pikku suolle ja pyyteli juhlakansaa siirtymään myös sinne. Kun lentokoneen ääni alkoi kuulua, syyti JP nuotioon tuoreita havuja savun muodostuksen maksimoimiseksi. Hetken kuluttua näkyi Cessna 1200 metrin korkeudessa. Lärä kiipesi koneen ponttoonille. Nuotion savu erottautui erinomaisesti osoittaen tuulen suunnan. Peukalo pystyyn pilotille ja eikun menoksi - hups ! Kymmenisen sekuntia ehti Lärä nauttia vapaasta pudotuksesta Nangujärven yläpuolella, kunnes korkeusmittarin neula lähestyi punaista. Käsi kävi ja siniraitainen Sabren kupu pelmahti taivaalle.

Alaspäin poraillessaan Lärä kuuli alhaalta Hepen tiukkasävyisen huudon: "Tule heti alas sieltä!" Olihan se tultava. Lärä kaarsi vierasjoukon eteen ja polkaisi pehmeää suota. Sitten seurasi sampanjan nauttimista ja iloista rupattelua suon laidassa. Myöhemmin selvisi, että samaisen suon laidassa ei aina ole iloisesti rupateltu, josta kielivät myös maatuneet tolpat ja piikkilangan pätkät: paikalla oli kapinan aikaan saksalaisella täsmällisyydellä toteutettu sotavankileiri, jossa venäläiset viettivät reipasta ulkoilmaelämää metsätyön merkeissä. Neljästä sadasta vangista jäi leiriin loppuiäkseen toinen puoli. Mutta sitähän ei juhlakansa silloin tiennyt. Olisivatkohan Lärän tuolloin 12-vuotias tytär ja pari vuotta vanhempi serkkunsa vangeista ja heidän kohtalostaan tietäessään uskaltaneet kahdestaan mökissä yöpyäkään muiden ollessa yöretkellä vähän kauempana...

Eetu hoiteli videointihommat. Yleisin kuvakulma olikin kameran takaa sampanjapullolle ojentuva käsi ja nauhalla kuuluu "kameramiehelle kans". Oikeinhan se onkin. Viisitoistavuotiaalle.

Pääjuhlan seuraava vaihe oli rosvonpaistin maustaminen ja maahanpano. Sipelius ja Hepe toimivat maustemestareina tökkien puukolla reikiä poron perään ja työntäen niihin kokonaisia valkosipulin kynsiä. Elukka piti vielä kiitospuheen "herra Porolle". Paisti laskettiin juhlavin menoin kuoppaan, kuoppa täytettiin ja päälle sytytettiin nuotio. Valmistumista odotellessa aloitettiin operaatio pullojen tyhjennys. Niitä riittikin. Puuvaja oli puolillaan kaljakoreja sun muita laulukirjoja. Maastoheittolautasgolfia pelattiin tietysti alinomaa.

Ja tietysti saunottiin saunomasta päästyäkin. Elukka kunnostautui asiallisena, ohjeita noudattavana saunamajurina: kun hän tuli täyden puukuorman kanssa saunaan ja kysyi lauteilla olijoilta puiden oikeaa paikkaa, sanoi joku, että heitä siihen saaviin jos et muuta keksi! Ja Elukkahan heitti. Piripintaan vedellä täytettyyn. Hepe puolestaan halusi nähdä, miten kello palaa. Ja paloihan se Lolex.

Vähän väliä kävi joku kohentelemassa paistinuotiota. Siinä joku sitten jo nuuhki ilmaa, että kypsältä tuntuu - palanut liha haisee. Ai saakeli, paisti kaivettiin äkkiä ylös. Oli käynyt vanhanaikaisesti: nuotion ja paistin välissä oli liian vähän hiekkaa ja oli paisti yläosastaan kärähtänyt. Mutta olihan ihmisillä puukot. Hiiltyneet osat kun veisteli pois, maistui jäljelle jäänyt ihan asialliselta herra Porolta. Siinä sitä nautittiin ja naposteltiin kirkkaita kossupaukkuja kyytipojaksi. Ja laulettiin. Varsinkin Sipelius ja JP, jotka lauloivat hyvin yhteen. Ja saman tien kahteen. Ja kolmeen. Ja eikös mitä, koko yönhän he lauloivat. Kunnes JP päätti väsyä ja konttasi puuvajaan.

Vaivaa olivat myös vieraat nähneet, sillä ihan aidolla kermakakulla Lärän yllättivät. Puheenhan Lärä siinä piti. Saattoi sitä joku kuunnellakin, mutta yhtä kaikki, kerrankin Lärällä oli mahdollisuus nähdä yhtaikaa niin monta hyvää ystävää, joiden kanssa oli tullut tehtyä yhtä sun toista. Osan kanssa jopa töitä, mutta se yritettiin muilta visusti salata.

Pienemmällä väellä tehtiin lopuksi yöretki. Mukana olivat Lärä ja JP, Elukka ja Sipelius sekä Kaltsu ja Piltsu. Kaltsu oli kuullut rakotulista ja halusi sellaisen ehdottomasti värkätä. Oksaisesta, puoliksi maatuneesta kelonkappaleesta. Mitäs, komea viritelmähän se olikin. Muut istuskelivat tulilla. Ja tuhosivat viimeisiä rommeja pois. Sekä kuuntelivat Lärän ja JP:n juttuja. Nämä valehtelivat ja liioittelivat sen minkä kerkesivät: milloin karhuista (joita kumpikin oli nähnyt vain Korkeasaaressa, Lärä tosin myöhemmin metsässäkin - onneksi auton lasin takaa silloin...), milloin ahmoista (niitäkin vain Korkeasaaressa), milloin käsittämättömistä kilometrimääristä (joita ehkä oli unissa nähty), milloin mahdottomista keleistä, milloin mahdottomista turisteista (joita HE eivät tietenkään olleet, Luoja paratkoon!), milloin mistäkin. Hyvin kerkesivät ja täydestä meni.