Kerranpa istuskeltiin iltaa Sarviojan kämpässä. Lärän lisäksi siellä oli yksi pariskunta ja kaksi yksinään kulkevaa miestä. Sekä neljä nuorempaa retkeilijää (jotka tekivät uhmakkaan heiton Pirunportin suuntaan ja tulivat häntä koipien välissä takaisin, mutta se onkin jo toinen tarina...) Kiertyi puhe siinä muutamiin "elinkautisiin" kulkijoihin, jotka kolusivat vuodesta toiseen UKK-puiston maisemia ja jotka kiinnittivät muiden huomiota persoonallisilla kämppäkirjamerkinnöillään. Ja varmaan oli myös elinkautisia, jotka eivät juuri merkintöjä harrastaneet, mutta niistäpä ei sitten oikein tiedetty puhuakaan.
Lärä kertoi pitkään seuranneensa nimimerkki "Lonely Riderin" edesottamuksia kämppäkirjojen sivuilta, mutta ei koskaan sattuneensa nokikkain, vaikka suurinpiirtein samoja polkuja ja latuja oli vuosikausia kuljettu. Eivät sanoneet muutkaan häntä nähneensä. Ei sanonut myöskään pienehkö, hieman jo iäkkäämpi kulkija, joka vuorostaan kertoili juttuja hirveläläisestä AK:sta (joka ansaitseekin sitten jo oman tarinansa...) Lärä ihmetteli ääneen Lonely:n tosipitkiä talvireissuja ja ilmeisen runsasta vapaa-aikaa. Muutkin yhtyivät hämmästelyyn, myös mainittu pienikokoinen retkeilijä.
Seuraavana syksynä kulki Lärän reitti taas Sarviojan kautta. Lueskeli siinä keväisiä merkintöjään kämppäkirjasta ja eikös piru ollut Lonely Riderin kummallinen "veitsenheittologo" samalla huhtikuun päivämäärällä kuin Läränkin raapustukset. Oli Lonely Rider laittanut merkintöjensä loppukaneetiksi, että oli Lärä karkeasti väärässä väittäessään Lonely Riderille, ettei ollut Lonely Rideriä koskaan tavannut...